─ Katon pesu
Katon pesu palveluna - mitä saat?
Katon pesu - kuten muut katon huoltotoimenpiteet - lisäävät katon käyttöikää ja auttaa osaltaan välttämään esimerkiksi isomman ja kalliimman kattoremontin.
Katto kannattaa tarkistaa ja pestä ainakin kerran vuodessa. Teemme pesuja eri tyyppisille katoille:
- peltikaton pesu
- tiilikaton pesu
- varttikaton pesu

Miten katon pesu tehdään?
Katto puhdistetaan ja pestään huolellisesti korkeapainepesurilla. Rotosuuttimen aikaansaama pyörrepaine irrottaa kaiken irrotettavissa olevan lian, hilseen ja heikosti kiinni olevan maalin. Hilseen poisto viimeistellään tarvittaessa mekaanisesti.
Katon pesu -palveluun kuuluu vesikourujen ja sadevesikaivojen puhdistus ja tyhjennys. Tarkistamme myös, että syöksytorvet toimivat oikein.
Emme käytä pesuaineita, etteivät ne valu inhottavasti maastoon. Lisäksi käytettävä korkeapainepesuri on teholtaan niin suuri, että kaikki oleellinen lika lähtee sillä.
Katon pesu vai kokonaisvaltainen kattohuolto?
Katon pesu on tärkeä osa katon huoltoa. Se ei välttämättä kuitenkaan riitä. Suosittelenkin tutustumaan kokonaisvaltaiseen katon huoltopalveluumme tästä.
Huomioithan myös, että pesu yllä mainitulla tavalla sisältyy huoltopakettiimme sekä maalauspalveluihin.
Katon pesu hinta
Hintaan vaikuttavat seuraavat tekijät:
- katon pinta-ala
- katon jyrkkyys
Esimerkiksi loivan 150 m2 katon pesu maksaa 1 000 €.
─ Hämeen kattopinta palvelut
Palvelut - Huolla katto ja säästä
Kattohuoltopaketti
Katso miten voit säästää rahaa ja välttyä kalliilta kattoremontilta kattohuollon avulla.
Palveluihimme kuuluu myös kattoremontti, uuden katon asennus sekä vanhan katon vaihto ja saneeraus.
Katon maalaus lisää katon käyttöikää ja auttaa osaltaan välttämään isomman ja kalliimman kattoremontin.
Katon pesu on tärkeä osa katon ylläpitoa ja huoltoa. Älä stressaa katolle kiipeämisestä ja välineiden hankinnasta. Hoidamme kaiken puolestasi.

─ REFERENSSIT
Kattohuolto palautti noin 100-vuotiaan arvokaton lähes uuden veroiseksi
Esimerkki huoltamastamme katosta, joka sai lisää käyttöikää ja ulkonäkö parantui oleellisesti. Kuvan peltikatto on vuodelta 1926. Huoltotoimenpiteet tehty vuonna 2020 ja seuraava suositeltu huolto vuodelle 2040.
Vuosi: 2020
Tyyppi: Konesaumapeltikatto
Budjetti: 14 000 €
─ MITÄ MEISTÄ PUHUTAAN?
Asiakkaiden kommentteja
Tässä kommentteja Urakkamaailmasta. Siirry Urakkamaailmaan lukemaan kaikki > 40 arvostelua.

Galvanoidun (maalaamaton) peltikaton pesu ja maalaus
Kaupunki: Pornainen
Urakka sujui mutkattomasti ja ammattitaitoisesti sekä valtavalla rohkeudella todella jyrkällä katolla. Vahva suositus - mukavia heppuja.

Varttikate-katon puhdistus ja pinnoitus
Kaupunki: Rauma
Työ tehtiin sovittuna aikana, ripeästi ja ammattitaidolla. Katto on kuin uusi. Suosittelen ehdottomasti.

Peltikaton maalaus
Kaupunki: Lahti
Peltikaton maalausurakka sujui suunnitelman mukaisesti ja rautaisella ammattitaidolla. Yhteistyö sujui mukavissa merkeissä.

Peltikaton maalaus
Kaupunki: Hyvinkää
Sujui niinkuin sovittiin. Mukavaa porukkaa.

Mökin kattoremontti
Kaupunki: Asikkala
Nopeasti ja ammattitaitoisesti hoidettu homma, ystävällisiä tyyppejä. Pientä viivettä meinasi olla päiväkohtaisesti aloittamisessa, joten lopetuskin vähän venyi, mutta valmista tuli. Hieno juttu ja kiitokset!

Rintamamiestalon katon maalaus 130 neliötä
Kaupunki: Vekaranjärvi
Kaikki pelasi tosi hyvin.Ainoa ongelma oli kelin kylmyys mille ei voi mitään.Suosittelen ......ammattimaista toimintaa. tv. R L